EVL korkattu ykköstuloksella

Nyt kyll hymyilyttää :).
Ei saatu hienoa tulosriviä mutta ykkönen kuitenkin. Kisattiin meidän kotikentällä täällä Jyväskylässä briardien kisoissa ja tuomarina Mauri Pehkonen. Apua, siitähän on 20 vuotta, kun mulle tuli briardi, ensimmäinen harrastuskoirani, sen kanssa aloitettiin aksa ja tutustutiin tokoonkin. Sää ei suosinut kuten viime vuonna meidän toukokuun avoimen kisoja, mutta onneksi yhtään rankkaa sadekuuroa ei osunnut meidän kisapaikalla oleiluun, justiinsa ennen ja jälkeen kylläkin.
Kun ollaan tehty niin huonoja luoksarin stoppeja, tein aamutestin, jonka perusteella käsimerkki aiheutti vähemmän valumista kuin suullinen käsky. Se siis kokeeseen.  Erittäin fiksua varmaankin! Koepaikalla olimme tuntia ennen ja teimme jonkun verran istu-maahan -treeniä sekä seuruuta ja sitä stoppia. Liikkeet tehtiin kahdessa erässä, eka erä ruutuun asti ja tokassa noudot ja kauko.
Paikalla istuminen 10
Paikkamakuu 8 (ei voinut taaskaan mennä ekalla maihin)
Seuraaminen 7, (levotonta ja yksi istuminen jäi tekemäti - mun mielestä ei ihan noin surkeita oltu)
Zeta 10
Luoksari 8 (eka stoppi ei ollut kuin seinään mutta muuten hieno, oliko vino makuu?)
Ruutu 10
Ohjattu 7,5 (leikki kapulalla ja vielä kehtasi mälvää)
Met
alli 6 (saalisti, pureskeli ja … , oliko vinossakin?)
Tunnari 10
Kauko 7 (teki kaikki vaihdot ripeästi, siirtyi puolkikkaan pepun verran ja menikö vinoon maihin?).
Yhteensä 267. 5 pistettä!

"Ripeät noudot mutta liikaa saalistuksen puolelle!" Tuomari oli tyytyväinen päivän koiriin, kolme ykköstulosta neljästä koirakosta! ja mielestäni arvostelu ei olut lepsu.

Olen ollut jo puolitoista viikkoa "puutarhalomilla". No, treenit ovat menneet etusijalle kuten aina ennenkin ja ekalla viikolla työtkin työllistivät, lomasta huolimatta, liikaa. Tällä viikolla on jo jotain saatu aikaiseksikin pihalla.
Nyt on suu korvissa jonkin aikaa ja toisaalta tietää mihin pitää panostaa ja tein kyll kaikkeni etten olisi kroppa-apuja antanut tänään. On tuo ykköstulos suuri saavutus tällaisella kokemattomalla häslä ja sählä -parille. Onneksi on hienoja treenikavereita, jotka vaativat ruodussa pysymistä, ilman "coachejamme" me ei kyll oltais yhtään mitään. Suu korvissa, pää pilvissä ja valeanpunaisten silmälasien takana!

Uiden ja vepeillen helteessä!

Pihalla varjossa tuulen vireessä on ihan ok, vaikka muuten hellelukemissa mennään! Järvessä tietty vielä parempi! Onneksi lähellä vesiä piisaa. Perjantai-aamulla tehtiin pienet pihatokot Urpon kera, noutoja ja tunnaria ja sit uimaan!
Illalla Marttisiin Dreamoorien leirille, sielläkin ensimmäisenä uimakävelylle kämppiksen kanssa ja ilman. Saimme kämppiksemme Fionan ja Sannan. Piti aina vilaista kahdesti koiraa kumpi on kumpi, niin saman näköisiä ovat, vaikka Fiona nyt onkin koiran kokoinen koira, eikä tuollainen pyöröpallo. Vähän tokoiltiin, tarkoitan tottisteltiin. Siis seuruuta ja sit tehtiin/muistuteltiin pk-luoksetuloja.
Lauantaina osallistuttiin kahteen kolmen tunnin vepeilysessioon, kouluttajina Jyväskylän vepeilijät Pekka ja Erika. Voi jösses, ehdittiin käydä kaikki alokasluokan liikkeet läpi. Kouluttajatkin olivat aivan innoissaan, kun oli niin vastaanottavaisia oppilaita, osa alle vuosikkaista ui ensimmäistä kertaa elämässään edellisenä päivänä! Siellä ne sitten ihan ammattilaisina hyppivät veneestä ja uivat veneelle köyttä hakemaan, ja hakivat hukkununeen rannalle. Ja useimmat ehtivät vielä vientiäkin kokeilla, eli koko alokasluokan liikkeet tuli käytyä alustavasti läpi, kouluttajat olivat kovin kannustavia. Veneestä rannelle hypun Jinga teki 40 metristä, muuten matkat olivat vaatimattomia. Vau, jäi pieni palo päästä uudestaan vepeileen.
Kiitos Sanna, että päästiin sukuloimaan ja treenaileen kivassa seurasssa!

Pekka ja Domi näyttää vientiä?

Fiona (tai Jinga)

Jinga veneen hinauksessa

Jinga ja hukkunut

Kämppikset Fiona ja Jinga ja luonnollinen rakastava poseeraus

Aikas hieno veneestä hyppy

Fiono vetää veneen rantaan

Vimma, meidän Jyväskylän tokokaveri

Jinga saanut vientipalkkansa

Kisamaiset treenit

Oli kuuma tai ei, nämä kaksi viihtyvät puroissa ja ojissa vähän liiankin hyvin!

Päijänteen tuolla puolen:

Nollaa nollan jälkeen pukkas meidän kisamaisissa treeneiss.

Aloitimme zetalla ja koira kyllä teki kaikki jäävät oikein ja hyvin, mutta seuruussa oli ihan kuutamolla, kerrassaan ruokotonta (mitäs ohjaaja aloittaa aivan valmistelemattoman koiran kanssa). Ruutu, miten on koira ylipäätään niin usein tiensä ruutuun löytänyt? Nyt sillä ei ollut hajuakaan, että mikä ja missä on ruutu, siinä vaan törötti keskellä nurtsia omasta mielestään hyvin arvanneena. Nurmitreenit ja vahvat varjoaurinkokontrastit saattoivat koiraa hämätä. Iso metallikapula oli kanssa niin yök, ettei voinut kun pelleillä sen kanssa. Onneksi kaukoissa, luoksarissa ja ohjatussa ei ollut suurempia ongelmia tällä kertaa.

Vahinkoja ruudun kanssa on sattunut silloin tällöin. Vauhti ratkaisee, kunhan mennään ja lujaa, ei suunnalla niin väliä. Myös uudet hieman erilaiset noutokapulat ovat olleet ei _itsestään-selvyyksiä. Ja meidän rumat noudot oikein rumentuivat entisestään pitkässä sarjassa, sellaista syöksymistä ja mälvimistä, että!Tylsin takapakki oli kuitenkin että tunnarissa jäi oma löytymättä. 

Yhä vain omat kroppa-avut olivat vahvasti mukana. Kun perusasennotkin oli vinot, kääntymiset kehnoja ja juokseminen kyseenlaista, niin osaamisemme on aika vähissä. Mulla on siis koira, joka haluaa tehdä oikein, tarkasti ja nopeasti, kun vaan joku kertois, että miten. 

Pientä ja isompaa hienosääntöä siis tarvitaan. 

Aloiteltiin aivojen etsintä ruudun yhteydessä, piti laittaa pikkujinksu miettimään tekosiaan, jos ei ruutu löydy heti, niin koira viedään sinne pannasta ja kerrotaan, että tämä on ruutu. Koira ei saa sinkoilla minne huvittaa, ei itsekseen eikä mun kanssa. Kyll se ruutu rupesi löytymään, vaikka se välillä vaihtoi paikkaakin koiran selän takana.

Jinksa ei ehtinyt tehdä vaikeutettua tunnaria, katsottiin, kun Urpo joutui höynäytetyksi.  Ei löytänyt omaansa, joka oli Oilin jalkojen välissä ikään kuin jatkona tunnarivissä. Ei olisi löytänyt Jinksukaan. Lopussa teimme vielä paikkamakuun istu/maahan käskytyksiä ja kyll vaan on vaikea koiran nousta istumaan tai mennä maihin tauotusten jälkeen. 

Päijänteen tälle puolen:

No, seuraavana aamuna sitten kiltisti tehtiin läksyjä. Arvottiin kolme kisamaisesti suoritettavaa liikettä: kauko, seuruu ja metalli. 

Kaukoissa on nyt muutaman kerran matkan pidettyä jäänyt maahan-istuminen tekemättä! Niin tänäänkin. Seuruu juoksuineen oli huomattavasti eilistä parempi sekä koiralla että ohjaajalla.

Metallina oli sellainen iso, josta J. ei tykkää, hieman mietti siihen tarttumista, mutta tarttui, siihen nostoon olikin kiva sitten lopettaa ja palkita koira.

Näiden jälkeen tein ruutuja, lähettelin eri kulmista Jinksua ruutuihin, joita oli kolme kappaletta. Pari kertaa meinasi mennä lankaan, onneksi ei mennyt. Myös metallia teimme ja ei ollut kiva metsku ja J. ilmoitti sen äänekkäästi, tehtävä oli kuitenkin. Lopuksi teimme vielä luoksaria, stopeilla ja ilman. Vähän sain taistella, että vauhdilla liikuttiin. 

Pihalla tein metskuhyppynoutoa ja meinasi mennä pelleilyksi. En antanut saalistaa ja vaadin palautusta ensi käskyllä, kyll se siitä sitten ja päästiin tekemään vauhtipalkkojakin. Lisäksi vielä tunnaria nurmalla ja oma oli vähän etäällä omista, hienosti tuli oman kanssa takaisin. Jäi parempi mieli mutt jösses kun riittää puuhaa.

Tuomet tuoksuu, luumupuut ja tuomimarhapihlaja lupaa satoa syksymmällä ja ensimmäinen raparperikiisseli syntyi tänään.

Anteliaisuus kannattaa, ahneus ei

Heureka, jestas sentään - kehittelin ihan oman sloganin koiran koulutukseen. Vähän mietin omia tekemisiä ja katselin muiden. Ahnehtimisestä ei ole kuin haittaa - hiljaa hyvää tulee ja mitä anteliaampi on koiralle uuden opettamisessa sitä paremmin menee oppi perille. Ahnehtiminen on selliasta ahnehtimista, että uusi liike kerralla valmiiksi, eikä pieni osanen vain. Anteliaisuus tässä on avujen anto, mitä enemmän erilaisia avuja uudessa liikkeessä sen parempi.
Edellisellä viikolla tokoilut jäi tasan yhteen kertaan, tilanne "korjaantui" tällä viikolla, joka päivä tunnin tuokiot muiden seurassa, paitsi yhtenä iltana pienet pihatokot vain. Ne pienet olikin ahneet, piti tsekkailla etujalkojen levollisuutta, tehdä vinoja heittoja esteen yli, ei kyll mitään järkeä yhdistää noita kahta. Ahneus ei kannata myöhemmässäkään vaiheessa. Anteliaisuuden voi hyvin kääntää monipuolisuudeksi ja kaavojen rikkomiseksi, kun homma alkaa olla hanskassa.
Jinksusta löytyi perjantaina viisi punkkia, Kiilasta vain yksi. Nyt on koirilla Bayvanticit niskassa!
Punkeistä huolimatta ihana viettää parin viikon puutarhalomaa. Kerrankin aikaa laittaa istutukset rauhassa aluilleen ja nyppiä pahimmat rikkaruohot. Perunat on maassa ja osa vesikrassin, basilikan ja kesäkurpitsan taimenet aluillaan. Seuraavaksi salaattia penkkiin. Pihalla kukkii aikas kauniisti sammalleimu, pikkutalvio, hentohelmililja ja kevätvuohenjuuri. Lemmikkikin aloittelee kukintaansa! Tuli melkein kuukauden tauko melkein_kukkimiseen, kylmää on välillä ollut. No, nyt kelpaa.

Uuraisilla uutterasti

Eiks riitä, että on kaunis ja sievä?

Ihan hulppeita maisemia meidän jälkipelloilla

Näinä kahdeksana Jyväskylän vuonna on tullut käytyä kahdesti naapurikunnassamme Uuraisilla. Tällä viikolla tuo määrä tuplaantui. Tiistaina pääsimme parin viikon varoitusajalla BH-kokeeseen, minkä kunnialla suoritimme. Kuin jatkoksi tälle olimme viikonlopun jälkileirillä, sinne tosin olimme ilmoittautuneet jo tammikuussa. Keski-Suomen pelaskoirat järjestivät kahden päivän kurssin, majoituimme Oikarisssa, ajokoirien kerhotiloissa. Hyvää ruokaa ja hyvät tilat. Mikäli kuulin oikein, niin kurssille osallistui 37 koirakkoa, osa koirista oli rajamies experttien kanssa metsässä ja osa edellisten experttivaimojen kanssa pellolla. Rotukirjo oli laaja ja Jinksu ainoa bortsu.
Ekana päivänä tein sille samaan tyyliin jäljen kuin metsässä (250 m, muistin mitata trackerilla). Juu, ja koiralla ei ollut hajuakaan, mitä olemme tekemässä, ei saanut hajusta kiinni lain h-moilasena pyöri pellolla - hämmentävää! Ensimmäinen oppitunti, peltojälki ei ole sama kuin metsäjälki. Tein nopeasti uuden täysin namijäljen, lyhyehkön. Jonkin aikaa myöhemmin, ajoimme sen ongelmitta. Ruuan jälkeen siirryimme uusille pelloille ja siellä J. ja ohjaajansa olivat mukana geimeissä ja ihan hienosti ajoimme pidemmän namijäljen. Ja sunnuntaina taasen sama juttu ja saimme ohjeet, että nyt voimme jo vähentää nameja sielläkin. Paljon uusia asioita takataskuun, kiitos K-Suomen pelastuskoirayhdistys.
Viikolla tuli käytyä myös hierojalla:

Jingabuu - ei jumeja vasemmalla puolella, oikealla pienet jumit kyljessä ja etusessa. Ja paino ei laskenut ollenkaan viime visiitistä, vieläkin siis 17. 

Kiilabuu - yhä hyvässä kunnossa, paino pysynyt alle 18 ja jumeja ei edes tsekkailtu, kun ei niitä ollut edelliselläkään kerralla ja Kiila on saanut liikkua omilla ehdoilla.

Näin vihreätä alkaa olla! Aurinko paistoi ja taivas ihan tumma äitienpäiväiltana, kun tulin iltalenkiltä koirain kanssa.

tokohurmosta!

Lisää kuvia Lahden treeneist (ja pari JKL:stä)

Maanantaina treenailimme ihan vain keskenämme tyttöin kanssa. Tein ruutua, yhden kerran palkkaus ruutuun menosta ja toisella palkkailin ruutuun nameilla ja siitä vielä jatkoin ruudun loppuosan. Tein tunnarin, vähän meni kauas kepukoista nenäänsä availemaan, kun sai sen auki, niin sitten kepeille ja oman kanssa takaisin. Pikkupojat "ihailivat" meitä. Kysyin haluaisivatko auttaa ja niin teimme tunnarin vielä ohjatttuna ja pojat jäivät silmät pyöreinä ihmettelemään miten koira löysi oman.
Tein ohjatun palloilla, hyvin malttoi pysähtyä merkillä ja kääntyi kauniisti niin vasemmalle kuin oikeallekin mitä nyt pyysin. Seuruuta tiettyä ja zetaa ilman mitään törppöi ja namipalkkausta niin pysähdyksestä kuin mukaan lähdöstäkin. Poikkesin vielä uimarannalle tekee stoppei, muutama hieno sinne tuli joukkoon mutt…
Tiistaina Oili-treenit Särmän ja Saran kera. Ensin paikkamakuun asentojen vaihtoa. Jinga tuntuu pitävän tätä häiriötreeninä ja ei mene ekalla käskyllä maahan. Lisää volyymia meikäläiseltä, ainoa liikkeen osanen, missä pitää käskeä ja kovaa. Seuraaminen ei ollut niin ruokotonta kuin kuukausi aiemmin. Töitä pitää tehdä käännös-pysähdys kombinaatoiden suhteen, niin ja alussa koira ei tiedä mitä ollaan tekemässä.
Toisessa sessiossa teimme kaukoja. Ihan ok. vaihdot mutta aina voi puhtautta parantaa, jos tähtiä haluaa tavoitella. Seisomiseen siirtymiin panostamme jatkossa, ettei liian pitkäksi veny runko, joka sitten taas vaikeuttaa seuraavia siirtymiä. Etujalkoja vähän taaemmaksi.
Ja sit se meidän luoksetulo stoppeineen. En vaan ole osannut vaatia niitä hyviä stoppeja. Paluu todella alkeisiin ja passiivisen pallon/lelun opetteluun, meillä lentäyt useimmiten sinne taakse. Ensin stopit hyväksi lähellä. Katsotaan päästäänkö taas tästä harmaalt aalueelta pois. Ne namiheitotkin toimivat hyvin mutta siinäkin pitää muistaa heitällä pysäyttämättä ettei vauhti putoa.
Sara sai paljon aseita Särmän työasenteen muokkaamiseen ja ruutuun ja sen oikean paikan löytämiseen.
Voi, että meillä on upeat koirat!  Mieletöntä, kun on vaan niin hyvä ja iloinen olo aina treenien jälkeen, treenaa sitä ihan vain itsekseen, vakikaverin kanssa tai käy ihanalla supergurulla!
Toukokuu näyttää varsin kiireiseltä, toivottavasti en putoa kelkasta!
Niin ja unelmoin tehdä temppuratavideon, jossa molemmat tytöt tekisivät myös yhtäaikaa, näkyisi temperamanttierot selvästi. Kiilalta lähti vauhti pois liioilla pallotreeneillä, vauhtia saan takaisin, kun treenailisin lihapullilla mutt, en tiedä riittääkö motivaationi. Ei ole pakko, jos ei haluu. Kun haluu, niin voi, että on mukavaa!