"Tuolla se taas menee"

Pitkästä aikaa lähdettiin Lappiin asti pääsiäiseksi. Kohteeksi valikoitui Pyhätunturi, missä olimme kuusi vuotta sitten. Nyt majoituimme ihan rinteen tuntumaan, viimeksi olimme alavammalla maalla idän puolella. Valinnan varaa ei kovasti enää ollut vuoden vaihteessa mökkiä varatessa. 

Maanantai meni autossa istuessa, lähdettiin Jyväskylästä aamukahdeksalta ja perillä olimme kymmenen tuntia myöhemmin. Lounaan nautimme Vihiluodon Kalassa, koirilla pienet pissatukset vähän ennen lounasta ja ennen Viitasaarta, kantohangesta oli kovasti iloa molemmilla. Tuntia ennen määränpäätä pysähdyimme tunnin kävelylle Käsmävaaran poluille.

Luonnon lumiveistoksia tuli ihailtua kovasti

Pyhällä on todella hienoja patikkapolkuja, valinnan varaa riitti kovasti. Lumikenkäilyä ei tullut harrastettua, kun polut oli niin hyvät ja hankikantoa ei ollut.

Vanalla on viiksien testaus menossa, polut mukavan leveitä. 

Lumikylvyt virkistää

Oravalampi

Pyhätunturi Noitatunturilta 

Oravalaavun jälkeen loppuikin ylläpidetty polku, emme siis kiivenneet ihan ylös, 

kun alkoi upottamaan koko aja enemmän ja enemmän.

Ylöskapuaminen alkoi olla hidasta mutta alaspäin mentiinkin rivakasti, puoliksi liu'uin kengillä.

Tiaislaavua lähestymässä

Isokurun toisella puolella

Lumiystäviä taas

Sievät naavat 

Käytiin melkein porolaavulla viisivuotiaan kanssa.

Isokuru oli niin hieno paikka, että tuli käytyä useamman kerran. Portaat helpottivat kovasti ylöstuloa.

Koirienkin piti päästä Porolaavulla käymään.

Lähistön tunturia ja suppia.

Keloja oli niin montaa erilaista, voi ihanuus!

Jänisten herkkua tässä. 

Mihin tunturi loppuu? Näkymä ikkunasta ja pihalta.

Vana pääsi hiihtämään, kepon kanssa tempasivat 18 km viikolla (ensikertalainen, ups), minun kanssa tänään runsaat 10 kilsaa, Vana 10 kuukautta. Kovasti tykkäsi Vana juosta, kun joku nopeampi meidät ohitti, niin se taisi käydä luonnolle, olisi ehdottomasti pitänyt ottaa ko. hiihtäjä kiinni, oltaisiin menty lujaa pitkään, jos Vana olisi saanut päättää. Hyvät koiraladut on Pyhällä. 

Maaliskuun olen katsellut koiria sillä silmällä, että nehän alkaa olla saman kokoiset. Vaikka kuin olisin halunnut, että Vana olisi pienehkö, niin kyllä se vaan kasvoi Prikan mittoihin eli noin 52 senttiseksi. Painoa ei ole tullut lisää, 16 kiloa yhä vain.

Niin: "siellä se taas menee", ensimmäisenä Pyhätunturipäivänä oli niin kaunis ilma ja upeat maisemat, ettei vaan pystynyt kääntymään majapaikkaa kohden. Jossain vaiheessa olin laavulla, josta olisi ollut lyhyt matka takaisin. Tehtiin koirien kanssa täyskäännös ja sanoin, että en ole eksyksissä vaikka käännymmekin takaisin. Kun olin kiivennyt Noitatunturille, niin pitkälle kuin hankeen uppoamatta pääsi, niin piti tehdä taas täysikäännös. Tapasin sitten Oravalammen laavulla kolme hiihtäjää, joista yksi sanoi, että sinäkö se olet. Hän oli katsonut menoamme kaukaata, tunnistanut minut koirista ja sanonut kavereilleen monta kertaa, että tuolla se taas menee. Tulipahan tallattua polut tehokkaasti. Laavut tuli kartoitettua mutta enpä kertaakaan jäänyt evästelemään niissä.

 

Keski-Suomen hangilla

Hienosta lumitalvesta olemme nauttineet kohta puoli vuotta. Viikko sitten oli pimeää ja märkää yhden illan, muuten ollut lumivaloisaa. Jäällä kävelyä odottelin kovasti, pitkään oli joko vettä jäällä tai liian upottava hanki. Nyt on onneksi koiria kantanut hanki niin jäillä kuin metsäpoluillakin. Järvien jäät ovat kantaneet meitä kaikkia muutaman viikon ja siitä olen nauttinut täysillä koirien kanssa.

Tässä pari  videota maaliskuun jäällä juoksuista Jyväskylän kantohangella Myllyjärvellä ja  Vuorilammella.

Yhtenä iltana huomasin, että hanki kantoi minuakin sähkölinjojen alla, niinpä sitten suuntasimme aamuauringon valoonkin nauttimaan rallattelusta hangella.

Näin lähimetsässä ensin yhden ketun ylittämässä metsäautotietä, kettu ei kiirettä pitänyt vaan katseli pitkään minua ja koiria. Vähän myöhemmin kettu seurasi perässämme ja hetken ajattelin, että se olisi ollut  sama kettu. Todennäköisesti ei, tämä jälkimmäinen oli valkoisempi ja vielä uteliaampi. Jonkin ajan kuluttua siirtyi tieltä rinteeseen ja jäi sinne katselemaan meitä. Olisipa ollut kamera mukana!

Jotenkin tuntuu siltä, että pitää olla kaksi lelua mukana, kun on kaksi koiraa.

Prikka ei vaan kykene noutamaan mitään, jos Vana on siinä lähellä. 

Kuvista päätellen kovin onnelliselta kuitenkin vaikuttaa, kun saa hengailla mukana.

Välillä on tavattu kavereita jäällä, tassä partis Rudolf.

Juoksukuvia Vuorilammlta

Jollakulla kaksi palloa, jollakulla taas ei.

Päästiin taas tokoileen piirin vuorolle ja olipa kiva päästä tekemään paikkista muiden kanssa. Ensimmäistä kertaa tuli tehtyä istu-maahan treeniä viiden koiran kesken. Vain ekalla kerralla Vana kuunteli naapurin käskyä ja sen jälkeen ei mennyt lankaan. Ja ekan kerran muistin ottaa kameran mukaan hallitreeneissä.

Ilmeitä

Tämä metsä on kaunis kumpumetsä talvella, kesällä rumaa traktorin uraa ja risukasaa.

Olin halunnut aiemmin mennä tämän puron yli ja kokeilin sauvalla jäätä, enkä vakuuttunut kestävyydestä. Hetkeä myöhemmin näin ettei ainakaan tässä kohtaa jään syvyys kovin paksu ollut.

Yllä olevaa kuvaa ottaessani Prikka päätti siirtyä puron toiselle puolelle.

Kun lähdimme jatkamaan matkaa Prikka tuli samasta paikasta yli ja onneksi jää petti vasta, kun Prikka oli jo kiinteällä maalla.

Kyllä kelpaa lumikenkäillä ja liukulumisukseilla näillä hangilla!

Saatiin ohikulkijasta seuraa Köhniöjärven jäällä. Vana nautti, kun sai juosta lujaa ja taisi hieman turhautuakin, kun jäi kakkoseksi, kaverin päästessä kovempaa. Tällaista ei ole hetkeen tapahtunut.

Etelärannalla alkaa jo kivet paljastua lume alta.

Pitkästä aikaa oli kadut kuraiset kotimatkalla, onneksi pihalla on pehmeää lunta, jossa voi juoksuttaa koirat puhtaaksi. Tämä on ainoa kuva, missä molemmilla on pallo suussa. Prikka ehtii joskus pallon napata mutta luovuttaa saman tien. Kotilelujen kanssa asia on toisin, niiden kanssa Prikka se, joka ottaa. Ulkona Prikka on se, joka luovuttaa.

Hyvää Pääsiäistä!

Helmikuun helmiä

Muutamia helmiä helmikuulta

Vana katsoo telkkaria enemmän kuin muut koirat ovat katsoneet, 

usein tyytyy katsomaan sohvalta, luontoääniä pitää usein tsekata lähempäätä.

Prikka on todella mukavasti lasten kanssa, ymmärtää jotenkin, että lapset voi olla hieman kovakouraisia ja äkkinäisiä liikkeissään. Prikka vain nuolaisee naamaa saadessaan tukistuksen. Tässä meidän nuorimman lapsenlapsen (11 kk) kanssa.

Vana tykkää ipanoista kovasti muttei pidä kovakouraisista otteista. Vana kertoo, ettei ihan kaikkea tarttumista kestä, vaikka kaksijalkainen kaveri niin mielellään ottaisi tukea koirasta halutessaan kävellä.

Muutaman viikon ajan oli lämpötilat kohdillaan ja lumipohjakin mukava, oli kiva treenailla ulkona.

Ollaan käyty pari kertaa piirin vuoroilla halleissa treenaamassa, niissä ei tullut kuvattua. 

Tässä ollaan Vaajakoskella menossa Haukkuvaaraan. 

Vana kiipesi kivelle poseeraamaan, vanhempi lady seurasi perässä.

Olemme katselleet polulta jokavuotisia jääputouksia. Icebugit kestävät näköjään kovassa käytössäni vain pari vuotta. Tämän vuoden ovat ihanat parivuotiset nahkaiset icebugugit vuotaneet. Koska helmikuun lopussa kelit ovat olleet kosteat ja hanget pettäviä, niin piti kiireellä ostaa huopavuorisaappaat, joihin laitoimme nastat. Kelpaa kahlailla ja selviää hengissä jäisillä teillä. Uusien polviin ulottuvilla saappailla tallasimme koirien kanssa polun jääputouksillemme, ensimmäisellä kävelyllä puoleen väkiin kallioita ja seuraavalla kerralla vielä lähemmäksi.

Vana kurkistaa, onko Prikasta kahlaajakiiipeilijäksi.

Olihan siitä, kun lelu tuli näkyviin.

Ylämyllyjärven Vuorilammen kallion jääputoukset.

Aurinkoisia helmiä:

Auringon helminauha

Köhniön suunnalla:

Kantohankihelmiä vihdoin helmikuun lopulla:

Neiti 9 kk painaa yhä 16 kiloa ja korkeus noin 50 cm.

Näin ilmoituksen ohjatusta möllitokosta, piti sen jälkeen treenata ihan kokonaisia ALOn liikkeitä ja ottaa hyppy ohjelmistoon. Ensin hyppi kenkätelineen yli pihan kapeikkopolulla. Hyvin meni! Heti, kun siirryin parkkipaikallemme, niin ei tuo bortsupossu ollutkaan niin fiksu kuin olin kuvitellut. Tietenkin kiersi esteen, kun ei ollut mikään pakko mennä yli. 

 

Kun otin hyppyesteen pihalle, niin tuli vielä alimenon mahdollisuus mukaan, roskikset piti vielä ottaa sivuesteiksi toisena päivänä muttei enää kolmantena. Kolmantena ja neljäntenä päivänä tarvittiin vielä jotain riman alle (reppukin riitti), että hyppäsi. Sain myös onnistuneita hyppyjä ilman alaestettä mutta kuvaa en siitä saanut. Alaestettä on vielä tarvittu muutamaan toistoon joka kerta. Niin ja emme mahtuneet möllitokoon mutta tulipa aloitettua hyppy ja kokonaisuuksien tekoa hieman tavoitteellisemmin.